MENU

TBPID!

Tiistai aamuna heräsin siihen, kun äitini soitti mökiltämme, että minulla olisi mahdollisuus tulla sinne kummitätini ja serkkujeni kyydissä. En varmaan muuten olisi siinä olotilassa lähtenyt, kun nukutti niin pirusti, mutta kun äitini kertoi Savonlinnan reissusta jolle lähtisimme, en pystynyt jäämää kotiin. Tiistai sitten kului uiden ja saunoen mökillä, ja keskiviikkona sitten joiduin heräämään epäinhimilliseen klo 8.30 aikaan, että lähtö olisi sinne mahdollisimman aikaisin. Savonlinnassa käynti on melkein joka kesäinen juttumme, ja mökiltämme sinne on hyvä mennä, kun matkaa on vain n. 70km. Eilinen sitten sinne lähdettiin, ja koko aamupäivä oli pitkästä aikaa ihan _kunnon: helle, jopa minulle liian kuuma. Iltapäivällä sitten kun olimme menossa shoppailun, torilla kiertelyn ja lörtsyjen syönnin jälkeen jätskeille, alkoi ihan mukavasti sataa, ja tuli aika kylmäkin. Siinä vaiheessa oli ikävä legginsejä ja sateenvarjoa. :D Koko loppu ilta sitten satoi, mutta ei se silti uimista estänyt, kun tulimme reissun jälkeen toiseksi yöksi mökillemme.

Savonlinnassa olin muuten alla olevassa asussa.

Hattu kirpparilta, t-paita pienillä sydämillä Seppälästä, kuten laukkukin, hame ja ballerinat H&M. Olin muuten suurimman osan ajasta viime postauksessa esitellyissä varvassandaaleissa, kun unohdin nilkkasukat kotiin että olisin voinut laittaa nuo ballerinat. Sandaalit alkoivat kuitenkin hankaamaan, ja vaihdoin ne noihin ballerinoihin, jotka nekin alkoivat sitten hankaamaan. Onneksi ei tarvinnut enää kävellä paljoa.
Olen kyllä totaalisen rakastunut tuohon hattuun, nimittäin kun käytän tuota, en tarvitse laittaa hiuksia melkein ollenkaan. Oikein herkkua normaalin hiustenlaiton ohella.

Tässä muuten joitain kuvia mökiltä:
Koirallamme Remullakin oli niin kuuma, että se meni vapaaehtoisesti uimaan, eikä meinannut tulla pois. :D Kieli roikkui melkein maassa asti kun se läähätti niin. =DSavonlinnan kuvasaalis jäi säälittävän pieneksi. Tässä muutama kuva yhdeltä sillalta. Huomasin muuten että siellä oli paljon enemmän kukkaistutuksia kuin kotikaupungissani. No, mikä täällä nyt koskaan olisi hyvin...Torilla omena-lörtsyjämme syödessä saimme seuralaisia, nimittäin pikkulintuja (varpusia?) jotka tulivat kerjäämään ruokaa tosi lähelle.Tässä myös ne ostokseni, tosi epäselvinä kuvina. Oikein hävettää. :/

Tässä ekassa kuvassa on Lindexiltä ostamani t-paita, josta luulin että se on 30% alennuksena, mutta sen alennus olikin 50%. :D Mukava ylläri. Tykästyin tähän, koska se on todella ilmava ja mukava, ja koska siinä on nuo kivat yksityiskohdat. Alennuksen jälkeen hintaa jäi 7,5€. Tässä näkyy myös todellinen ilonaiheeni, eli tuo patella(?)vyö, joka oli _viimein_ alennuksena Jim&Jillissä! Olin kuolannut tuon perään jostain viime talvesta asti, ja nyt se sitten vihdoin oli alennuksessa, ja hintaa jäi 6,5€. Todellinen rakkaus. ♥Tässä myös tarkemmin nuo kivat yksityiskohdat, ja nuo hihat on myös tommoset puhvimaiset. =)Tässä sitten tämä maailman huonoin kuva, josta ei saa suunnilleen mitään selkoa, millainen tuo vaate on. Siinä on siis koskeavyötäröinen hame ja t-paita yhdessä, ja lisänä tuollaiset olkaimet/henkselit. Siinä on myös taskut, ja sitä voi hyvin käyttää myös ilman vyötä. Tämäkin on lastenpuolelta Lindexiltä, ja ei yhtään haitannut että tämänkin alehinta oli -30%:n sijasta -50%. :)) Hintaa jäi n. 10€. Tulossa heti parempi kuva kun laitan tuon päälleni muuksikin kuin kuvauksen ajaksi.
Lisänä söpö printti:
Tänään tulin kummitätini kyydissä pois, kun en mökille vanhempieni seuraksi halunnut jäädä, ja kotona odotti niiiiin ihana yllätys, nimittäin CDON.comista tilaamani My Chemical Romancen dvd The Black Parade Is Dead! oli tullut postilaatikkoomme! Hyppäsin varmaan viisi metsiä ilmaan, ja olin (olen kyllä vieläkin) ihan hyperinä. Luulin että se tulisi myöhemmin, kun sen maailmanlaajuinen julkaisupäivä oli 1.7, ja tunnetusti Suomessa ollaan yleensä jäljessä kaikesta... Mutta tuo sentään tuli aikaisin, onneksi tilasin sen netistä. 8)) ♥ Tänään sitten heti aloin sitä katselemaan, se siis sisältää MCR:n viime lokakuiset keikat Mexicosta ja New Jerseystä, + live cd:n (jonka jo koneellekin laitoin ja sitä nyt kuuntelen). Oon kyllä niin iloinen tällä hetkellä, ja tuli taas hirveen kova himo päästä niiden keikalle. :( Tässä se nyt kuitenkin on:Gerardin kuva dvd:n mukana tulleessa vihkossa, jossa oli bändin keikkakuvia.Grau nuo Frankin tatuoinnit. Full sleeve. ♥__♥ Sillä oli muuten kunnon patonkimyyjä-letti. :DHeh, innostuin taas näiden kuvien kanssa kuten viimeks kun tilasin MCR-kamaa. :---D
Nyt kuitenkin vielä suru-uutinen, eli eilen joku pariskunta kävi ostamassa Pöpön. :(( Joten nyt päädyttiin sitten siihen, ettei kumpikaan niistä Pimun pennuista jää meille. Nyyh, ikävä on kumpaakin pöppiäistä. ;( Mutta iskän mukaan Pöpökin meni hyvään kotiin, joten voin lohduttautua sillä. Tässä viimeinen kuva Pöpö-riiviöstä:

Huh, nyt en kyllä ala tunteilemaan, tulis vaan taas paha mieli, joten alankin tässä katsomaan Simpsoneita, ja sen jälkeen jatkan TBPID:n katselua ja Frankin kyyläilyä. Sitä näytetään muuten ihan liian vähän siinä dvd:llä! Vaikka kylllä sitä Gerardiakin ilomielin kelpaa katella... ;))

XOXO, Pink Chihu

Share

Twitter Delicious Facebook Digg Stumbleupon Favorites More