MENU

I don't wanna make trouble, all I want is a drink

Hello. Olin maanantain poissa koulusta, koska minulla oli edelleen hirveä olo vaikka kuumetta ei perjantain jälkeen varmaan ollutkaan. Koko viikonlopun oli ihan kamala olo, ja viimeistään silloin tietää että olen kipeä kun minun ei tee mieli syödä mitään. Normisti minulla on aina nälkä!
Niinä kolmena löhöilypäivänä en tehnyt yhtään mitään hyödyllistä, datasin vain (ylläri..).

Maanantaina käskin isäni varaamaan minulle ajan lääkäriin mm. niiden jalkojeni takia, joihin muuten on viikonlopusta asti koskenut koko ajan. Tiistaina siis menin aamulla sinne, ja sain samantien uuden ajan ensiviikon tiistaille, silloin on myös kaikista muista vaivoista juttua kuten syömisestä ym, ja varmaan samalla kertovat minulle tehtyjen verikokeitten tulokset. Toivon että tuo lääkärissäkäynti auttaisi edes vähän kaikkien ongelmieni kanssa, ja että saisin edes jotain kuntoon.
Tiistainen lääkäri kuitenkin jo sanoi kun valittelin niistä jaloistani, että minun pitäisi vain ostaa kunnollisia kenkiä ym, että bye bye kaikki ihanat H&M:n ja DinSkon kengät! Että terve! Ei varmaan kellään ole näin *askaa kohtaloa, jos en voi enää käyttää korkkareita ja "ohuita" kenkiä kuten jotain H&M:n ballerinoja tosi harvoin! En osaa yhtään laittaa sanoiksi miltä tämä tuntuu, ja en vielä pysty sitä käsittämään että en voisi enää ostella ihania kenkiä aina silloin kun haluan, vaan että kaikki rahat menee joihinkin vatun kalliisiin terveyskenkiin eli leveisiin ja matalapohjaisiin joihinkin suomalaisiin. -___-'' Jotkut Janitat pitäisi esim. talveksi ostaa, mutta mietin vaan että miten kestän kesällä joitain rumiluksia! En varmaan liiku enää mihinkään muualle kuin pakollisiin paikkoihin kuin kouluun. Että saa kertoa jos tietää missä olisi _hyviä_ matalapohjaisia (ja leveälestisiä) talvikenkiä. Ei tule nimittäin etsimisestä helppoa.

Graaaah, nyt taas rupesi ärsyttämään kun mietin tätä koko juttua ja fucking ärsyttäviä vamojalkojani, että tässä sitten vaikka tiistain asu:
♥ pillit, t-paita & neule: H&M
♥ raitapolvisukat: Sokos

♥ helmet: äidin vanhat
♥ pinnit: Seppälä

♥ korvikset: H&M

♥ rannekoru: lapsuusaikainen
Sain sentään sunnuntaina värjättyä uudelleen tuon rottani (lempinimi pinkille raidalleni, Vilu keksi♥) ja tein samalla samanlaisen myös toiselle puolelle. :)) Ärsyttää kun hehkulampun valossa otetuissa kuvissa hiukseni näyttävät ylikeltaisille. -__-'
Hmm, eilinen siis jatkui masismerkeissä, ja hyi tämänpäiväinen keli ei kyllä ollut mikään piristävä kun välillä sataa ja on hirmu kylmä ja on niin harmaata. :( No tässä tämänpäivän asu:
♥ huppari: Seppälä
♥ wet-look leggarit: H&M
♥ mekko: Vilulta

♥ t-paita: Jim&Jill

♥ pinkki metalliketju kaulassa: Lindex
♥ korvikset: Glitter

♥ rusetti: lapsuusaikainen

♥ luurankokynsikkäät: Cybershop

Tänään kerkesin käymään koulun jälkeen ennen bussin tuloa kirjastossa (vaihteeksi), ja lainasin pari HIMin levyä, kun puuttuu joitain kappaleita, ja viisi eri dvd:tä. Olen muutaman blogista lukenut 90-luvun teinileffa Clueless:sta, ja oli aika yllätys kun se tänään sattui silmiini kirjaston dvd-hyllyllä, ja tietenkin sitten lainasin sen. :D Heti kotiintultuani sitten rupesin katsomaan sitä samalla välipalaa syöden, ja oli kyllä ihan katsottava leffa. :---D Voisi katosa vaikka uudestaan joku päivä, paitsi että sitä ennen pitää kyllä katsoa ne muut neljä leffaa.

Löysin muuten pari päivää sitten hyviä kenkiä netistä etsiessäni Brandos -verkkokenkäkaupan, ja yritin sitten tuolta vähän katsella millaisia talvikenkiä edes uskaltaisin etsiä, kun en halua edes miettiä mitään ihania korkkareita koska tulisi vain paha mieli, ja jotain tällaista tulevien kenkieni pitäisi olla:
Sugar: Morigami Party Polka
Sugar: Orgami Geisha Black

Miss Sixty: Iris

Donna Girl
Emu Australia: Bronte Hi

Reebok: Hi Winter Brights

Noista mistään en sitten todellisuudessa tiedä miten hyviä ja "terveellisiä" ne olivat, mutta otin nyt muutamia joissa oli ainakin matala pohja, ja jotkut ovat tukevia nilkasta ja jotkut ovat leveälestiset. En kyllä innostunut varsinaisesti noista mistään, paitsi ehkä kaksista ensimmäisitä ja noista talvi-Reebokeista, mutta nuo mustat näyttävät niin tylsiltä ja hyi nuo Emut on kyllä aika kamalat eikä mikään mokka olisi hyvä millään märällä kelillä... Noita kaksia Sugar -kenkiä kyllä varmasti ainaki sovittaisin jos ne jossain tulisivat vain vastaan! On kyllä aika kuppaiset valikoimat ainakin täällä kotikaupungissani... Pääsisi edes tsekkaamaan Kuopion tarjonnan jos täältä nyt ei mitään löydy.
Pitäisi kyllä todellakin laittaa nyt ihan pannaan kaikki heppoiset korkkarit ja ballerinat ja tennarit ym, ellen halua sitten kärsiä näistä jalkakivuista 24/7 ja sitten vielä joutua vaivaisenluunleikkaukseen ja muihin aika nuorena. Jotenkin kyllä luulen että joku päovä sellainen leikkaus joudutaan minulle tekemään tai sitten jotain muita jalkaoperaatioita... En kyllä nyt yhtään kestä nähdä mitään söpöjä korkkareita ja bellerinoja. :----(( Mutta pitää sitten katsoa mikä on tilanne ensikeväänä ja -kesänä.

Oke mutta nyt loppu valitus taas vaihteeks, momo!

PS. Otsikko on Marilyn Monroen lausahdus "All About Eve" -leffassa, jossa Marilynillä oli pieni osa vuonna 1950. :) Piti kirjoittaa oikein ylös tuo kun on niin nerokas! :D

Share

Twitter Delicious Facebook Digg Stumbleupon Favorites More