MENU

Sex And The City

Yhdeksän jälkeen palasin tyhjään kotiimme mahtavan Sinkkuelämää -leffan jälkeen. Nyt sekin on nähty, ja monen vuoden odotus kyllä palkittiin! Elokuva oli aika sen tapainen mitä odotinkin, eikä minulla siitä oikeastaan pahaa sanottavaa ole. Sinkkuelämää kun oli (ja on edelleen ) yksi lempiohjelmistani. Tänään kuitenkin lähdin jo puoli kahdelta kotoani kaupunkiin, ja matkat menin skootterillani, vaikka hame päällä se ei kaikkein mukavinta olekaan. :D Kaverini Allun kanssa sitten pyörittiin kaupungilla vajaat kolme tuntia, kunnes menimme leffateatterille jo ennen viittä. Leffa alkoi puoli kuudelta, ja sen odotuskin meni aika nopeasti, ja ainakin saimme hyvät paikat. Leffaeväänä minulla oli muuten Cittarissa juuri esittelyssä olleita jotain 100% Real Snacks kuivattuja omenalastuja. Oli hyviä, mutta harmi ettei siinä pussissa niitä paljoa ollut. :---D Luulin myös että leffaa olisi ollut katsomassa paljon enemmän porukkaa, koska oli kuitenkin ensi-ilta ja ensimmäinen näytös, mutta ei se minua haitannut että sinne saliin jäi tilaa. =) Leffa oli siis yhdellä sanalla sanottuna mahtava, ja sen aikana sai käydä läpi erilaisia tunnetiloja, joten se ei ollut pellää Carrien, Samanthan, Mirandan ja Charlotten bilettämistä. :) Ihania vaatteita ja kenkiäkin kyllä riitti. :D Toivon että vielä jonain päivänä tulisi joku yhtä mahtava sarja kuin Sinkkuelämää, se nimittäin on todellista viihdettä!
Leffan jälkeen lähdimme sitten vielä Allun kanssa ostamaan Cittarista Calippon jotkut Batman-jäätelöt, ja menimme syömään niitä yhdelle kaupan läheiselle sillalle ihanassa ilta-auringossa. :)) Oli hyvää!
Kivan lämmin ilta tuli. :POsaan edustavan poseerauksen salat.Ohikulkijat luuli varmaan että oltiin juomassa kun yritettiin syödä noita rakeita tuolta purkkien pohjalta. :''---DOon ihan kun ton jätskin joku mainostaja. 8DPinkki asuni: olkaimeton toppi ostettu tämän viikon tiistaina Seppälästä, pallo-hame H&M, legginsit Ellos, ballerinat H&M, iso Marilyn Monroe laukku tilattu Cybershopista. Tuon keltaisen vesipyssyn sain yhtenä lahjana Allulta koulun päättäjäisiksi, ja sain idean laittaa sen kaulakoruksi yhteen ketjuun. Tykkään! Nuo ballerinat muuten aiheuttivat jalkoihini suunnilleen kuolion ja rakot kokopäiväisen kävelyn jälkeen. Ei kiva! En taida enää käyttää noita ilman sukkia tai sukkiksia, ainakaan jos joudun kävelemään noin paljon. :/ Tuo toppi on muuten elämäni ensimmäinen olkaimeton! Ja ihan hyvin kesti päällä. :DD

Tämä kesäloma on tähän asti sujunut tosi kivasti, toivottavasti jatkuu samaan malliin loppuun asti! Leffassa pitäisi minun myös käydä useammin, viimeksi kun kävin varmaan katsomassa Paholainen pukeutuu Pradaan joskus vuonna 2006!! Huh! Mutta koko kesähän tässä on aikaa, töitäkään kun ei ole... ;D

Superlämmintä kesänjatkoa kaikille, ♥:llä Pink Chihu

Share

Twitter Delicious Facebook Digg Stumbleupon Favorites More