MENU

We'll make them jealous, we'll make them hate us

Tässä postauksessa tulee olemaan ylipaljon kuvia tämän viikon päivänasuista ja kenestä muustakaan kuin minusta, että ajattelin jo varoittaa heti aluksi. :)

Aloitanpa asioitten kertomisen sunnuntaista, koska oli normaalia mukavanpi sunnuntai kun serkkuni ja kummini tulivat silloin meillä käymään. Olen nähnyt heitä nykyään aivan liian harvoin, vaikka he ovatkin mahtavia tyyppejä.

Maanantaina olimme koulussa vain klo 10-11.15, koska oli joku ryhmäohjauspäivä, ei siis oikeita tunteja. Kahdentoista jälkeen tulin mopollani kotiin, ja silloin pahin painajaiseni tapahtui: elintärkeä nettiyhteys ei pelittänyt. Rassailin nettijohtoja ja isovelvini konetta tuloksitta, ja aloin olemaan epätoivon partaalla, kun ajattelin heti pahinta eli sitä, jos nettiä ei saataisikaan korjattua ihan lähiaikoina. Illalla mieleni kuitenkin rauhoittui kun kuulin ettei netti toiminut kaverinikaan luona, joten ajattelin sen olevan ihan yleinen ongelma. Seuraavana sainkin sitten selville, että vika oli Sonerassa, ja pääsin yhden netittömän päivän jälkeen taas koneelle. ♥
Yllä oleva tapahtuma siis viimeistään todistaa sen jonka olen kyllä jo aikaisemmin tiennyt, eli siis sen, että en omista muuta elämää kuin koneen. Että näin mielenkiintoista tämä minun elämäni on, onhan se jo postauksista ajan myötä selvinnyt...
Parituntisen koulupäivän aikana asuni näytti tältä:♥ mekko: Seppälä
♥ paita: H&M
♥ farkut: Diesel (äiti kyllä kavensi ne ja ne on jonkun tyypin vanhat)
♥ pinni/rusetti: lapsuudesta
♥ silkkinauhat hiuksissa ja vyötäröllä: kangaskauppa
♥ korvikset: H&M
♥ kaulakoru: kaverin vanha
Tässä muuten näkyy vähän sitä uutta kameraani, näyttää kyllä aika oudon väriseltä tuossa valaistuksessa.
On muuten nämä ilman salamaa otetut kuvat useimmiten aika epäselviä, ja olenkin miettinyt että miten tuolla uudella kameralla saisi parjaiten niistä selkeitä, vai saako sitten ollenkaan. Pitää kyllä olla juuri tosi hyvä valaistus eikä käsi heilua yhtään jos jotain noista meinasi selvää saada. =D
Eilen kävin kaverini kanssa ruokatunnilla kirjastossa ja lainasin 5 dvd:tä, ja nyt niistä olen sitten jo kaksi katsonut. On kyllä ihan surkeat leffavalikoimat ainakin minun kotikaupungissani, tuntuu että sieltä hyllyistä löytyy aina vain ne samat vanhat. Olin myös vaihteeksi bussilla koulussa kun veljeni tarvitsi skootteriani, ja se tarkoitti siis sitä, että pystyin laittamaan hameen, jee! Oli muuten aika H&M painotteinen päivä. Ja olin nukkunut maanantain ja tiistain väisenä yönä varmaan vähän päälle 5 tuntia, että olin koko päivän joko ihan nukuksissa tai sitten hyperinä. =D
♥ hame, huppari ja Hello kitty paita: H&M
♥ kaulakoru: kaverin tuliainen Kanarialta
♥ perhoskorvikset: kaverin vanhat
♥ rannekello: Kihla & Kello
Päässäni oli myös yhdet lempipinneistäni, eli vaaleanpunaiset muffinsipinnit H&M:ltä. ♥
Tänään oli myös aika lyhyt päivä koulussa, ja voi että tykkään tän päivän asustani, voin myöntää. ♥ Pinkin ja mustan yhsistelmä on vaan joku niin nami. 8))
♥ pillit ja huppari: H&M
♥ mekko: Seppälä
♥ My Chemical Romance paita: kaverilta
♥ neppipinnit: Seppälä
♥ korvikset & kaulakoru: H&M
♥ rannerangas: lapsuudesta
Nyt on taas yliannostus tässä minua saatu, heh heh. 8))
Pari kuvaa vielä loppuun:

Remuliii. ♥
Vanha Napsukka. ♥

Ja sitten hoteimmat ikinä. ♥ *fanityttökohtaus* eli Frank ja Gerard. 8------))
Pitäisi muuten lähiaikoina väsätä se postaus niistä minulta kysytyistä kysymyksistä, vaikka ei niitä nyt niin hirveästi edes tullut. :D
Olen myös lähiaikoina taas laittanut huoneeni seiniä (meinasin kirjoittaa sieniä♥) uuteen uskoon, eli olen yhden kokonaisen seinän omistanut My Chemical Romancelle ja olen etsinyt vanhoista lehdistäni juttuja lempibändeistäni ja tapetoinut sitten niillä kuvilla mm. koko vessani. :---DD Tuli muuten huomattua että Johnny Deppistä on vuosien varrella ollut ihan hirvesti julisteita ja artikkeleita, ja ei se kyllä minua haittaa...
Ääk mutta nyt kyllä pitää hakea taas vaihteeksi jotain syötävää, kamala nälkä. :D
Ärsyttää muuten kun aina päivien mittaan mieleeni tulee asioita, joista voisin kirjoittaa täällä, mutta kirjoitushetkellä niistä ei muista kuin murto-osan. Ja en ole vieläkään sellainen tyyppi joka kirjoittaisi tänne joka päivä, mutta ylilyhyitä postauksia, joten pysyttelen ihan tässä vanhassa tahdissa, eli juttuja tulee silloin kun on edes vähän jotain kerrottavaaa. :)
No mutta nyt sitä ruokaa hakemaan...

Share

Twitter Delicious Facebook Digg Stumbleupon Favorites More