MENU

When I'm tired of walking alone, I put my headphones on

Allun synttäripäivän jälkeen tuli perjantai, jolloin olisi ollut 2 oppituntia (eli 3 h) mikrotietokonetta, mutta enpä minä koulussa jaksanut olla klo 13.45 asti, vaan lähdin kotiin niin että kerkeän yhden linja-autoon. Tuon yhden tunnin lisäksi en ole ollut tässä ensimmäisessä jaksossa kuin yhden päivän poissa, ja tämä on todella vähän verrattuna moniin muihin, kun luokallamme on. n. 20 tyyppiä, ja monet heistä eivät käy kauppaopistolla melkein koskaan. Toivottavasti jaksan käydä yhtä reippaasti koulussa tulevissakin jaksoissa.

Koulun jälkeen oli siis luvassa ihan normaali viikonloppu minulle, eli pelkästään tietokoneella dataamista, mutta onneksi sain yht'äkkiä perjantaina ajatuksen, että kaksi serkkuani voisivat tulla meille yöksi kunolemme nähneet niin harvoin sen jälkeen kun koulu alkoi.
Eli toisin sanoen v.loppuni ei mennytkään pelkästi datatessa, vaan katsoimme serkkutyttöjen kanssa mm. Sex and the City -leffan. Tähän väliin perjantain kouluasu:
Haha, älkää välittäkö aseennostani, ilmeestäni ja siitä että hiukseni näyttävät vain toiselta puolelta tupeeratuilta. :---D Päässäni oli siis toisella puolella iso rusetti.
♥ hame/t-paita: Lindex
♥ sukkikset ja korvikset: H&M
♥ vyö ja hiusrusetti: äidin vanhoja
♥ valkoinen kaula(ketju)koru: Seppälä
♥ rannekoru: lapsuudesta
♥ kaulassa oleva satiininauha: kangaskauppa
Hyi kamala juurikasvu, sekin pitäisi värjätä.
En muuten näytä näissä kuvissa yhtään itseltäni. Näytän aina ihan erilaiselta kun laitan tuollaiset silmämeikit.

Launtaina käytiin tyttöjen kanssa mm. käyttämässä koiriamme ulkona, tässä matkalla napsittuja kuvia.
Pimu. ^__^


Napsukin jopa yhteen julkaisukelpoiseen kuvaan pääsi.
Alla oleva puu on naapurissamme, ja se on varmasti todella vanha kun se on ihan himo iso.

Kaverini Allu kävi juuri tuomassa "yhteisen" matikankirjamme minulle, kun huomenna on matikankokeet. Emme siis osatneet vain tämän ekan jakson takia matikankirjoja, kun ensiviikolla alkaa matikka lukion puolella, niin lainasimme sitten kitjastosta yhteiskäyttöön matikankirja. Ja nyt pitäisi sitten myös siihen kokeeseen harjoitella/lukea, kun Allu toi sen kirjankin. Argh, nuo ovat vieläpä ihan normeja asioita mitä ollaan nyt tuossa matikassa käyty, mutta en osaa niitäkään ilman että olisi vihko vieressä auki ja saisi ottaa mallia muista tehtävistä! Olen ehlä maailman evoin matikassa, ja olen aina ollutkin.. Mitenköhän ensi jaksossa menee kun alkaa vieläpä FYSIIKKA. Oi miksi, miksi kopiksessa pitää olla sitäkin??
Ensi viikon keskelle on lukkariini ja kalenteriini merkattu teksti "LIFE IS OVER", ja niin se todellakin on, koska silloin siirrymme klo 13.45 lukiolle ja siitä asti on jotain kolme vuotta siten että on ma-to koulua puoli neljään. Jes. Mistäköhän tuo kaksoistutkinto tuli alunperin minulle mieleenkään? Tällä hetkellä tuntuu että hyvä jos selviäisi edes ensimmäisen jakson siellä niin olisi hyvä juttu. Kahden koulun välillä kun ei niin helppoa olekaan tasapainotella, tai ainakin nin minä tällä hetkellä ajattelen. Mutta katsotaan tätä tilannetta sitten uudestaan vähän ajan päästä..

Mutta, kohta pitäisi oikeasti alkaa sitä matikkaa pänttäämään, ei kyllä jaksaisi sitten niin yhtään.

Share

Twitter Delicious Facebook Digg Stumbleupon Favorites More