Nappaan hyllystä mukaani ratsastuskypärän, ja hypin kerrostaloni portaat alas loikkien joka toisen askelman ylitse. Vastaantulevat naapurini katsovat minua huvittuneena, tietävät kyllä minun olevan matkalla tallille jälleen :-DTallinpihalla vastassa ovat makea heinän tuoksu sekä tallin nurkalla kimeästi hirnuva pieni poni, Manteli (kuvassa oikealla). En voi kuin hymyillä, ja kävelen rapsuttamaan tuota pientä karvapalleroa joka yrittää tunkea päätänsä kainalooni ja kerjää huomiota.
Jatkan matkaani, kävelen monien hevosaitausten ohitse. Jokainen hevonen vuorollaan askeleet kuullessaan keskeyttää hetkeksi lempipuuhansa, syömisen, ja nostaa päänsä korkealle nähdäkseen tulijan. Tervehdin kaikkia ja tunnen itseni niiiin onnelliseksi. Aivan mahtava päivä tiedossa ! Niin upea kelikin vielä, on lämmintä ja aurinko paistaa melkein pilvettömältä taivaalta.
Suuntaan askeleeni oman hoitohevoseni aitausta kohti. Nähdessään minut aitauksen toisesta päädystä Hermuska säntää raviin ja ryntää luokseni portille sellaisella innolla, että meinaa kompastua omiin jalkoihinsa :D "Hei hassunen, kantsis vähän kattoa eteensä. nyt lähetään kuule lenkille" sanon tarttuessani riimuun ja nauran hevosen hölmistyneelle ilmeelle. Talutan tamman talliin sisälle omaan karsinaansa, ja lähden metsästämään harjaa jostakin.
Karvaa lähtee näin keväisin aina ihan hirveät määrät varsinkin suomenhevosista, sitä on itse ihan karvan peitossa aina kun lopettaa harjaamisen :D
Nousen pihalla selkään ja joudun koko ajan pidättelemään Hermuskaa, joka olisi kovaa vauhtia jo menossa kun minä vasta säädän jalustimia sopivan mittaisiksi. Se vaistoaa mun hyvän tuuleni, ja steppailee edestakaisin malttamattomana kuin sanoen: "Mennään jo, mitä sä siellä oikeen kuhnit!"Lähdetään kävelemään kohti rauhoitettua metsäaluetta, ihania metsäautoteitä pitkin. On aivan hiljaista, vain lintujen kilpalaulu kaikuu jokapuolella satulan narinan ja kavioiden kopseen lisäksi.
Pian Hermuska kyllästyy kävelemään, ja haluaisi mennä kovempaa. naurahdan sen innolle, ja olen itse ihan samaa mieltä että lisätään vauhtia. On aina vielä 12 ratsastusvuoden jälkeenkin yhtä mahtava ja hieno tunne tuntea iso ja voimakas eläin allaan, joka kuuntelee sua ja tekee mitä pyydät, kun osaat pyytää oikein ja ystävällisesti.
Ravataan pitkin kaarevia teitä reippaasti. Lintuparvi läheisessä pusikossa säikähtää meitä, ja lehahtaa lentoon mutta Hermuska ei lotkauta korviaankaan. Annan vauhtia ja energiaa uhkuvalle tammalle luvan laukata, ja pian myö kiidetään pitkin hiljaisia teitä. Nojaudun hieman eteenpäin ja nautin hymy suupielessä yhdessä hevosen kanssa vauhdista ja elämästä.
Kun tullaan takaisin tallille, halaan Hermuskaa niiiiin onnellisena siitä että olen saanut törmätä juuri tähän hevoseen. En olisi voinut kuvitella enää oman hevoseni menettämisen jälkeen voivani enää rakastua toiseen hevoseen samallalailla. Mutta Hermuska vei mun sydämeni kokonaan enkä ole ikinä ihanampaa ikinä tavannut, oon enemmän kuin rakastunut! : )
Tässä pieni video Hermuskasta lenkin jälkeen.
(Älkää välittäkö mun höpinöistäni... :-D)
