MENU

Kysymyspostaus part 1

Kauanko olet kasvattanut hiuksiasi?
Ennen seiskaluokkaa (nyt oon kauppiksessa ykkösellä) leikkautin mun pitkät hiukset olkapäille kerrostetusti, ja siitä asti näistä on sitten aina vaan latvoja leikattu & enemmän kerrostetusti.

Lempikauppasi? Miksi?
Oon ihan tylsä ja vastaan H&M, koska sieltä tulee eniten ostettua vaatteita. :/ Ja koska mun kotikaupunki on niin pieni, niin täällä ei oo mitään kivoja.

Onko hiuksesi luonnostaan vaaleat?
Ei, vaan ruskeet. :(

Paras sarjakuva?
Viivi & Wagner, Kiroileva Siili & Kamut. 8))


Minkä tyylistä musiikkia kuuntelet?
Vastaisin että rockia, mutta koska se on niin suuri käsite, niin pakko vähän tiivistää sitä ja sanoo sen alalajeista ainakin alternativea, ja lisäksi sitten jotain pop/rock punkkia. Muita genrejä en sitten pahemmin kuuntele, eli en tosiaan ole mikään kaikkiruokainen musiikkimakuni suhteen. Suurinosa kuuntelemastani musasta on myös ihan 2000-luvulla tehtyä, eli en pahemmin kuuntele esim. 80-90-luvun rockia muutamaa bändiä lukuunottamatta. Jokatapauksessa kuuntelen musiikkia melkein koko ajan, ja se onkin minulle suuri osa elämääni.
Enemmän musamakuani voit tarkastella täältä.


Pidätkö hiphopista/räpistä?
En tiedä melkein mitään kamalampaa, eli se kertookin jo mitä mieltä olen.

Syötkö paljon herkkuja?
En, mutta sitten kaikkea muuta ihan liikaa. :( Esim. että olen ollut karkki/sipsi yms lakossa yli 2,5v ja olen lakto-ovovegetaristi, mutta sitten kaikkea leipää & muroja yms syön ihan liikaa. Mulla on yksinkertaisesti aina nälkä. :(

Omistatko seppälä-klubikortin?
En.

Kolme lempparikoruasi?
Kaikki itse tehdyt hama-korut, monet eri paikoista ostetut/saadut kaulakorut/riipukset ja helmet. Anteeks kun en osannu päättää vaan tiettyjä kolmee tai ottaa niistä kuvia, mutta enemmän voit tarkastella mun lempparikoruja täältä.

Katotko koskaan lastenohjelmia?
Joo mm. Muumeja voisin katsoa enemmän kuin mielellään, harmi vaan ettei niitä taideta näyttää tällä hetkellä, ja jotkut jaksot olen nähnyt varmaan miljoona kertaa kun ne olivat meillä nauhalla kun olin pieni. Mutta muita ohjelmia en oikein. Pokemoneja voisi kyllä joskus Vilun kanssa katsoa. ♥

Keräätkö jotain juttuja?
Jos tähän ei lasketa vaatteita & asusteita, niin ainakin Muumi-mukeja ja kulhoja, Arabien KoKo-astiastoa, ulkomaalaisia rahoja + sitten kaikkia söpöjä juttuja kuten Hello Kitty kamaa, ja lisäksi leikkelen lehdistä kivoja kuvia kollaaseja ja kortteja varten. :)


Voisitko ostaa vaatteita esimerkiksi citymarketista?
Kyllä, jos jotain mieleistä löytyisi. Minulle vaatteen ostopaikka ei merkitse mitään, kunhan tykkään vaatteesta.

Mikä on paras ominaisuus itsessäni? entäs huonoin?
En osaa yhtään sanoa hyviä puolia itsestäni, koska itsetuntoni ei ole mikään parhain. :/ Huonoja puolia keksisin sitten ihan hirveän listan, mutta jottei tämä menisi pelkäksi angstaamiseksi, vastaan vain muutaman eli laiskuus, ylensyöminen, ujous, olen juuri kaikille läheisimmilleni ilkeä, en saa oikein mitään aikaiseksi, en ole missään erityisen hyvä... ja lista jatkuu.

Millainen on luokkasi?
Hmm, ei tästä hirveästi positiivista sanottavaa ole, mutta ei minua ainakaan kukaan kiusaa yms. Niin ja luokallani on vain kolme poikaa, loput on tyttöjä/naisia. Itse olen luokkamme nuorin (olen 16) ja vanhin on melkein 50, koska olen siis kauppaopistossa.

Paras tavara huoneestasi?
Apua, tää on ihan mahdoton. ö__ö Tykkään niin paljon huoneestani, se on juuri näköiseni.

Miksi juuri pinkki on pop?
En ehkä käyttäisi ilmaisua pop, mutta en vain yksinkertaisesti tiedä miksi olen rakastanut pinkkiä viimeiset viisi vuotta niin tulisesti. Ei vain ole mitään muuta niin mahtavaa väriä. ♥

Haluaisitko asua pääkaupunkiseudulla?
Kyllä!! Toivon että asunkin siellä vielä joku päivä, vihaan käpykyläämme.

Teetkö koskaan itse vaatteita?
Tekisin varmasti jos osaisi, mutta koska en osaa niin en. :(

Harrastatko mitään tai oletko harrastanut?
Haha, harrastin 5-luokalla peräti puoli vuotta kamuni Allun kanssa kuvataidekerhoa, that's it. Sen lisäksi minulla ei ole ksokaan ollut varsianaisia harrastuksia, mutta aikani kuluu suurimmaksi osaksi syömiseen, dataamiseen, agstaamiseen, musan kuunteluun, leffojen katsomiseen, lukemiseen, ja joskus kollaasien tekemiseen.

Onko tyylisi ollut aina samanlainen?
No ei! :D Ei nyt varmaan kellään ole ollut sama tyyli läpi elämän, mutta jostain kutosluokasta lähtien tyylini on kehittynyt tähän mitä se on tänä päiväinä. ^^

Viimeisin keskiarvosi?
Peruskoulun päättötokarin keskiarvo taisi olla n. 8,8, mutta kauppiksessa emme ole saaneet mitään välitokareita, ja täällä arvosteluasteikko on 1-5, ensisyksystä alkan 1-3. ;__;

Mikää musiikkilaite sulla on? (siis nää ipod, mp3, mp4...)
Alunperin isoveljelleni ostettu 1 Gb harmaa iPod shuffle. Yhyy, haluan pinkin 4-8 Gb iPodin koska tuohon tämänhetkiseen ei mahdu kun jotain 200 kappaletta. :(


Millaiset kuulokkeet sulla on ja monetko?
Normit napit ei meinaa pysyä korvissani niin hyvin, joten kyllästyin niihin ja ostin Philipsin mustat kuulokkeet. Alunperin tarkoitus oli että voisin kuunnella niillä musaa mun musapuhelimesta, mutta kuulokkeet eivät sopineetkaan siihen koska volyymia ei saanut säädettyä tarpeeksi pienelle, joten pöllin sitten isoveljeni iPodin, olen ilkeä.

Sano muutama biisi, mitä sinulla on siinä soittimessasi.
My Chemical Romancen biiseistä suurin osa, kuten Heaven Help Us, Cancer, Dead!, Mama, This Is How I Disappear, I'm Not Okay (I Promice) ja monia muita. Loput iPodin biiseistä onkin sitten lukuisilta muilta esittäjiltä mitkä löytyvät iTunesistani.

Onko koulu kivaa?
Ei, ihan tylsää ja kökköjä aineita. :( Koulupäivät on kyllä välillä kivan lyhyitä, kuten vaikka 8.15-11.30. Kauppis on myös paljon rennompi kuin peruskoulu.

Mikä on paras numerosi kokeesta koko koulusi aikana?
Peruskoulussa 10, kauppiksessa 5.

Huonoin?
Peruskoulussa muistaakseni 6-, kauppiksessa 2½.

Onko sulla sisaruksia?
Joo, 1 kesällä 18v täyttävä isoveli. Ei olla kyllä pehemmin väleissä.

Mikä susta tulee isona?
Merkonomi, eli johonkin kauppaan meen ilmeisesti töihin, toiveissa ois päästä johonkin kivaan vaatekauppaan vaikka Helsinkiin, Kuopioon tai muuhun isompaan kaupunkiin.

Onko sulla paljon pehmoleluja?
On. ♥ Pienenä niitä tuli saatua jonkin verran, ja kyllä niistä vieläkin tykkään & ostan jos löytyy kivoja, kuten uusimpana tämä Vantaan kirpparilta ostettu Pikachu. ♥


Muita lemmikkejä kuin koirat?
Joo, huhtikuussa 5v täyttävä maatiaiskissa Otto eli tuttavallisemmin Otus, purr. ♥

Ainiin ja onhan mulla myös tämmönen. Sen nimi on Vilpertti ja se on tosi söpö. ♥


Haluaisitko muita? Jos joo, niin mitä?
Joo, oon tosi monta vuotta halunnu lyhytkarvaisen chihuahuan, toivon todella että joku päivä on varaa ostaa sellainen!

Pidätkö käsitöistä?
Tykkäisin varmasti jos osaisin. Meillä ei kyllä ole kässää kauppiksessa.

Entä kuviksesta?
Sama vastaus kuin edellisessä. Olin/oon liian keskiverto molemmissa.

Liikasta?
INHOAN sydämeni pohjasta, enkä tiedä miten selvien kauppiksen ainoasta liikkakurssista ensi jaksossa.

Lempiruoka?
Oon tykänny aina hirveesti pastoista ja riisitä, ja tän hetken lempiruoka onkin ah niin terveellinen pasta & Carbonarakastike. Ainiin ja tietysti Hesen kasvisateria, rupee kuola valumaan kun vaan aattelenkin sitä. ♥__♥ Yleisesti monet kasvispihvit on tosi herkkua, kuten ne mitä koulussa söin viimeksi eilen.

Juoma?
Olen Cocislightholisti. :---(( Voisin juoda monta kahden litran pulloa viikossa ihan helposti.

Tekeminen? :D
Dataaminen, syöminen ja shoppailu. ♥

Millaset verhot sulla on huoneessasi?
Itse kasiluokalla tehdyt pinkit kappa(?)verhot.

Mistä keksin nimimerkin Pink Chihu?
Tää nimi on ollu mulla monissa paikoissa netissä jo muutaman vuoden, ja se tulee yksinkertaisesti rakkaudestani pinkkiin ja chihuihin. :---))

Miksi juuri pinkki on niin ihana?
Tähän vastasinkin jo aiemmin, eli en vaan tosiian tiedä. Ehkä sitten se että se vaan on niin erilainen kuin muut värit, kaikessa kauneudessaan.

Mistä keksit postauksiesi otsikot?
Kaikkien hyvien biisien sanotuksista. :)

Mikä olet horoskoopiltasi?
Aquarius eli Vesimies.

Syntymäpäiväsi?
25.1.

Haluaisitko olla pidempi tai lyhyempi?
Vaikka oonkin "vaan" 158, niin voisin ihan hyvin olla vaikka pari senttiä lyhyempi. :)

Oletko mielestäsi hauska?
Vilun mielestä oon ihan höpsö, eli tyhmällä tavalla varmaan joo. Teidän pitäis oikeesti kuulla mun juttuja kun innostun..

Siinäpä niitä nyt oli, suunnilleen puolet tulossa myöhemmin, koska en halunnu tehdä jälleen kerran ylipitkää postausta jota kuitenkaan kukaan ei jaksa lukee. :D

Share

Twitter Delicious Facebook Digg Stumbleupon Favorites More