MENU

Uunissa paistettavista juustokakuista suosikkini: Daim-juustokakku!

Pikkuveljeni on suuresti tykästynyt tähän kakkuun, joten niimpä tämä sai paikkansa myös tänä vuonna veljen kaverisynttäreiden herkkupöydässä.

Tämä Daim-herkku löytyy blogistani jo useammankin kerran, ja ohjeen löydät blogistani klikkaamalla TÄSTÄ. (Kyseisestä linkistä löytyy myös paljon parempi kuva! :--D)

Tämän kakun kanssa on monesti ollut ongelmana se, että kun normikeksipohjaa paistetaan uunissa, niin rasvaa on tihkunut irtopohjavuoan reunojen välistä ja tippunut uunin pohjalle aiheuttaen karmeaa savua ja palaneen hajua.

Itse laitan aina irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperin, enkä tällä kertaa leikannut sitä yhtään pienemmäksi tai vuoan muotoiseksi. Lisäksi laitoin uunin pohjalle uunipellin, jotta mahdollisimman vähän rasvaa pääsisi valumaan.

Toinen vinkki rasvan valumisen estämiseksi on, että ei voitele vuokaa mitenkään ennen keksipohjan tekemistä, sillä silloin rasvaa olisi tuplamäärä uunin pohjalla... Tämä kakku ei ole ainakaan minulla vielä koskaan onnistunut jäämään vuokaan kiinni, joten voiteleminen ei ole välttämätöntä. :p

Mutta ei tämän kakun tekemistä kannata mitenkään pelätä, koska vaikea tämä ei ole ollenkaan! Rohkeasti vain kokeilemaan, sillä tämä herkku on aivan vastustamatonta varsinkin jääkaappikylmänä : ))

Share

Twitter Delicious Facebook Digg Stumbleupon Favorites More